Meidän arki

Hassua, että mun arki on nykyään lapsen kanssa kiireisempää kun sillon kun olin vielä koulussa tai työelämässä. On varmaankin kolmen tyyppisiä äitejä: sellasia, jotka lapsen saatuaan viihtyy kaikista mieluiten vaan kotona ja sellaisia, jotka haluaa kiikuttaa lapsensa jokaisiin kissanristiäisiin ja tapahtumiin. Sitten on vielä jotain näiden kahden väliltä, eli semmoinen äiti, joka silloin tällöin toisinaan viihtyy kotonakin useamman päivän, mutta taas välillä on kiva ravata lapsen kanssa siellä täällä. Mä luokittelisin (vaikka luokittelu on tuhmaa, soo soo!) itseni tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

On aika paljon päiviä kun ollaan vaan pojan kanssa kotona, nukutaan pitkään ja seurustellaan, käydään vaunulenkeillä koirien kanssa ja vaan ollaan. Sitten taas joskus, kuten nyt menneen viikon aikana tuntuu, että ollaan oltu kokoajan menossa! Tai ei välttämättä menossa, mutta on ollut sovittuja tekemisiä tai extemporeelähtöjä vaikkapa kaupoille. :)

Tänään meillä oli seurakunnan kerhossa kerhokuvaus. Tätä olin odottanut jo monta viikkoa ja sain syyn laittaa J:lle upouuden, vielä vähän liian ison koala-bodyn. Kerhoilujen jälkeen tulimme kotiin ja äitini tuli omien koiriensa kanssa tuohon pihalle harjoittelemaan ohituksia meidän koirien avulla. Eilen olimme äitini kanssa ostoksilla ja siinä reissussa vierähtikin reilu kolmisen tuntia. Ennen shoppailureissua käytiin hakemassa pojalle rotatehoste neuvolasta, ja samalla taas otettiin hänestä uudet mitat: 7100g ja 62cm, ei huono?;) Sunnuntaina oltiin koko perhe minun isän luona, kun hän otti J:stä joulukorttikuvia. Lauantaina kävin (yllätys yllätys) shoppailemassa, kun piti hakea kummikehys ja -lusikka kaiverruksesta ja samalla vähän piipahdin muihinkin kauppoihin. Juuri mitään en löytänyt, joten lasketaanko sitä sitten edes shoppailuksi? Lauantaina oltiin myös mieheni pikkusiskon 7v-synttäreillä illalla. Perjantaina minun pappani oli luonamme kylässä useamman tunnin. Tein sämpylöitä ja keitettiin kahvit. Torstaina olimme pojan kanssa mll:n perhekahvilassa. Nyt alkaa lähimuisti pätkimään sen verran, etten muista pidemmälle, mutta hektistä on ollut. Ainakin mielestäni.

Jos ollaan kotona, niin yleensä noustaan ylös 8:30-9:00 aikaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että laitetaan valot päälle ja otan J:n pinnasängystä meidän sängylle seurustelemaan. Aamuisin on helpointa käydä suihkussa (jos ei siis lasketa mukaan sitä jos mies on kotona), joten yleensä laitan pojan leikkikaaren alle juttelemaan leluilleen ja piipahdan pikaisessa suihkussa. Noin kerran viikossa meillä on pojan kylpypäivä.

Yleensä J menee ensimmäisille päikkäreilleen noin klo 11:00, joskus myöhemminkin. Poika saattaa nukkua 15minuuttia tai 5tuntia - you never know! ;) Hän syö silloin kun vaikuttaa nälkäiseltä, nykyään kun J on alkanut maistelemaan kiinteitä, hän saa sosetta kerran tai kaksi päivässä. Jossain vaiheessa päivää (yleensä iltapäivällä/illalla) käydään koirien kanssa lenkillä. Riippuen siitä onko mies kotona, J pääsee myös mukaan. Ja J:n viime päikkäreistä riippuen valitsen laitanko pojan rintareppuun/kantoliinaan vai vaunuihin. Iltapäikkärit poika ottaa noin klo 17:00 aikoihin, jälleen sama haitari unien kestossa. Illalla yhdeksän aikoihin vaihdetaan vaippa, puetaan yökkäri ja poika saa iltavellinsä. Nukkumaan hän alkaa aika usein kymmenen aikoihin. Ensimmäinen yöherätys voi olla mitä vaan klo 2-5 välillä, yleensä kolmen jälkeen. Sitten herätään kun mies lähtee töihin eli joskus klo 6-7 riippuen päivästä. Kaiken tämän välissä leikitään ja jutellaan.

Ps. Nyt alkoin poitsu heräillä iltapäikkäreiltään, joten parasta on mennä nyt häntä syöttämään! Kirjoittelen taas paremmalla ajalla. :)

Synnytyskertomus

En nyt sitten kuitenkaan raaskinut ihan copypastella julkaista aiemmin facebookin odotusryhmässä julkaisemaani kirjoitusta, - sekin hävetti liikaa. Tässä siis uusi versio samasta tarinasta!

Eli oikeastaan tarina alkaa jo sunnuntaina 11.8., kun alkoi tuntua ensimmäiset supistukset. Kellottelin niitä ja niitä tuli sen verran tiuhaan, että minun taustallani (kohdunkaulan ennenaikainen kypsyminen) halusin lähteä sairaalaan varmistamaan missä mennään. Supistukset eivät olleet kivuliaita, mutta pelkäsin, että salakavalasti tilanne etenee lopulta siihen, että synnytän kotona (joo, naurattavaa:D). Sairaalalla olivat kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa jäädä yöksi jos tilanne siitä vaikka lähtee etenemään. Meillä kuitenkin on sairaalalle jonkin verran matkaa kotoa...

No, yön aikana supistukset hiipui ja maanantaina 12.8. pääsin(lue:jouduin tahtomattani) kotiin. Olin tosi pettynyt, kun ehdin tietenkin edellisiltana jo soitella sukua läpi, että nyt se sitten on menoa ja sitten lopulta mitään ei tapahtunutkaan. Nielin pettymyksen, vaikka maanantai menikin itsesäälissä kieriskellen (nyt jo naurattaa, koska viikkojahan silloin oli vasta 37+3).

Tuli seuraava päivä, tiistai 13.8. Otin itseäni niskasta kiinni ja sain lähdettyä ihmisten ilmoille. Kävin lähikaupungissa shoppailemassa ja söin tulista kebabia päivälliseksi. Heilauteltiin myös peittoa pitkästä aikaa myöhemmin illalla. Koko päivä oli sujunut hienosti ilman supistuksia, mutta sitten ne palasivat taas kello 23 illalla. Tuntui oikeastaan samalta kuin silloin sunnuntaina, mutta tällä kertaa jokin oli toisin. Alitajunta ehdotti petivaatteitten siirtoa olohuoneeseen, jotta mies saisi nukkua rauhassa yönsä. Aloin ravata ympäri asuntoamme ja tulihan siinä käveltyä reilu kaksi tuntia. Kun vihdoin pysähdyin, ei istumisesta enää tullut mitään. Kellotin taas supistuksia ja niitä tuli säännöllisesti (en enää muista välejä ja kestoja). Otin panadolin ja menin suihkuun. Suihkussa olo vähän helpotti, mutta tunnin jälkeen ei sekään enää auttanut. Tulin suihkusta pois ja jäin alushoususiltani haahuilemaan taas ympäri asuntoa... Olin maanantaina päättänyt, etten enää mene turhaan sairaalaan. Vitkuttelin miehen herätämistä, mutta viiden aikoihin keskiviikko-aamuna tuntui jo siltä, että on parempi lähteä taas tarkastamaan tilanne. Onneksi sairaalakassi oli jo pakattuna, joten puin vain vaatteet päälle ja pääsimme lähtemään.

Saavuimme sairaalaan kirjanpitoni mukaan kello 5.40. Minut ohjattiin ensin käyrille. En pystynyt menemään makuulle käyränoton ajaksi vaan keinuttelin keinutuolissa. Supisti kipeästi, itketti ja jännitti. Kätilö rohkaisi, että eivät he enää minua kotiin lähetä kun noin kovasti sattuu. Se helpotti oloani, koska olin niin kovasti pelännyt että olisimme taas turhaan sairaalalla.

Klo 6.05 pääsin pois käyriltä ja vaikeroin itseni vessaan. Vessan jälkeen minulle tehtiin sisätutkimus ja tulos oli yllättävä: olin jo 6cm auki! Tutkimuksessa huomattiin myös isokalvorakko, joka pullotti jo pinkeänä, eli vedet voisivat mennä koska tahansa. Supistuksia tuli siinä vaiheessa jo 3-4 min välein. Minulla pääsi itku kun kuulin, että tilanne on niin pitkällä. Pelkäsin, etten ehdi saamaan mitään kipuun. Kätilö oli ihana ja lohdutti jälleen: ehtisin kuulemma hyvin saada tarpeeksi puudutuksia.

Klo 6.25 olin auki 7-8cm ja sain pc-puudutuksen. Puudutus helpotti onneksi heti. Kätilö ehdotti, josko haluaisin ottaa myös spinaalin ja tottakai minä sen halusin! Itse synnytys pelotti sillä hetkellä sen verran, etten ehtinyt pelkäämään piikkiä selkärangassani. Spinaalin laitto ei tuntunut ainakaan näin jälkikäteen ajateltuna miltään, ja se oli saatu laitettua klo 6.50. Spinaalin jälkeen en muista tunteneeni enää ollenkaan kipua, ainoastaan paineentunnetta.

Seitsemän aikoihin ei saatu enää käyrille piirtymään vauvan sydänääniä, joten päädyttiin puhkaisemaan kalvot ja laittamaan vauvalle päähän pinni klo 7.05. Tällöin olin täydet 10cm auki. Klo 7.30 kätilö vaihtui ja sain pc-puudutuksen ja spinaalin lisäksi pudenduspuudutteen. Odoteltiin, että vauva laskeutuu ja taisin myös tässä vaiheessa saada supistuksia vahvistavaa lääkettä. Klo 7.45 sain kätilöltä luvan alkaa harjoitella ponnistamista supistuksien aikana.

Aktiivinen ponnistusvaihe alkoi klo 8.15. Vauvan syke laski aina ponnistaessa, joten kätilö suorastaan käski kääntyä kyljelleen. Happimaski oli tuossa vaiheessa suuri apu. (Koitin myös ilokaasua, mutta siitä tuli vaan huono olo.) Klo 8.25 sain luvan kääntyä takaisin puoli-istuvaan asentoon. Kätilö kehui kokoajan, että ponnistan hienosti ja se tsemppasi tosi paljon! Miehen rooli oikeastaan koko synnytyksen ajan oli vaan seurata vierestä, ponnistaessa hän tuki päätäni kädellään, jotta sain sen pidettyä (lue: muistin pitää sitä) rintaani vasten.

Klo 8.29, 14min ponnistamisen jälkeen, syntyi ihana, terve poikavauva. Itkua kuului heti ja poika sai täydet 10-10 apgar-pistettä.

Synnytyksen kolmosvaihe kesti 5 minuuttia. Sain muutaman pintaruhjeen, joten kätilö laittoi yhteensä 3 tikkiä. Sitten meille tuotiin onnittelumaljat ja aamiaista, jonka jälkeen kello 10.30 pääsin jo suihkuun ja kello 10.40 siirryimme osastolle: ensimmäistä kertaa yhdessä, meidän pieni perhe. <3

Synnytyksestä jäi tosi hyvät muistot ja olenkin sanonut, että voisin tehdä sen koska vain uudelleen. Tuo pieni poika, jonka saimme oli kaiken sen kivun arvoista. :)

Hän on täällä!

Ensinnäkin: Kiitos kaikille teille ketkä on huhuilleet meidän perään. En tajunnutkaan, että oikeasti joku luki blogiani ja on kiinnostunut miten meillä menee tänä päivänä. Koen velvollisuudekseni tulla sen kertomaan, jos vaikka joku entisistä lukijoistani vielä seuraa tätä blogia. En ole juuri tietokoneella (lue: myöskään Bloggerissa) hetkeen käynyt, joten en ole nähnyt teidän kommenttejanne... Rakkaat anonyymit, tehkää itsellenne käyttäjätunnus ja merkitkää itsenne blogini lukijoiksi, niin minullekin täällä ruudun toisessa päässä näkyy, että teitä kiinnostaa, kiitos. <3

Ja sitten: Anteeksi. Loppuraskaus meni toisaalta hyvin, mutta toisaalta taas ei kiinnostus eikä jaksaminen antanut myöden blogin päivittämiselle. Mullahan oli ongelmana se kohdunkaulan ennenaikainen lyheneminen viikolta 30 lähtien, joten oli luonnollisesti muut asiat mielessä.

Piilotin aiemmat tekstini, koska en yksinkertaisesti halunnut niitä lukea - hävetti liikaa. Muutin myös vähän ulkoasua, koska vaikka niin taas kävisi että tämä jäisi blogin ainoaksi postaukseksi, olisi se ainakin (omasta mielestäni) kivan näköinen. ;)

Elikkä siis. Hengissä ollaan, koko porukka. Poikamme syntyi viikolla 37+4 ja ihan normaalisti alateitse. Kirjoittelen (lue: copypastetan facebookin odotusryhmään aiemmin kirjoittamani) vaikka erikseen synnytyskertomuksen myöhemmin. Synnytys meni hyvin ja nopeasti, voisiko jopa sanoa hyvin nopeasti ja terve 10 pisteen poikavauva syntyi onnellisten vanhempien syliin keskiviikko aamuna 14.8.2013. Kotiin pääsimme sairaalasta vasta viikkoa myöhemmin, koska pojan sokerit eivät pysyneet tarpeeksi korkealla ja häntä piti sokereiden kanssa auttaa sairaalan tehohoidossa. Sairaalasta kotiin päästyämme kävimme vielä kolme kertaa neuvolan pistotarkastuksessa, joista jokaisella käynnillä sokeriarvot olivat sellaiset kuin kuuluukin.

Ristiäiset meillä vietettiin 6.10. ja poika sai kaikki kolme nimeään suvusta. En ainakaan tässä vaiheessa halua julkaista pojan kokonimeä (ja jätin ilmoittamatta myös syntymäkellonajan, joku outo äidinsuojeluvaisto kai, hassua), joten hänestä puhuttaessa kutsun häntä etunimen ensimmäisellä kirjaimella "J" (ja sama outo suojeluvaisto sai minut muuttamaan oman käyttäjänimeni samalla periaatteella "T":ksi, vaikka tietty joku vanha lukija oikean nimenikin varmasti muistaa). Pyytäisinkin nyt, että jos ja kun joku meidät tunnistaa, niin et mainitsisi asiasta julkisesti vaan laittaisit sitten vaikka viestiä blogini sähköpostiin: määnjätäiväänväliltä@hotmail.com (HUOM! Ilman äänpilkkuja).

Ja jatketaanpas niitä kuulumisia sitten taas. Eli teholla ollessamme pojalla kuultiin myös sivuääni sydämestä sekä havaittiin kielijänteessä liiallista kireyttä. Sivuääni kuulemma menisi pois ajan kanssa (ja se menikin, luojalle kiitos) eikä kielijänteestä välttämättä olisi tulevaisuudessa mitään haittaa. Noin reilu kuukauden iässä J:llä alettiin huomata nivustyrän oireita. Oikea nivunen pullotti ja painettaessa kurahti ja pallura katosi. Selvä tyrä siis. Samoihin aikoihin myös napa alkoi pullottaa ja siinäkin todettiin tyrä. Nivustyrä korjattiin ristiäisten jälkeisellä viikolla, mutta napatyrään ei kajottu. Se kuulemma paranee itsestään. Olenkin nyt viime viikolla huomannut, että tyrä on mennyt itsestään sisään muutaman kerran, joten olen toiveikas paranemisen suhteen. Ainiin, myös kielijänne leikattiin nivustyrän ohella. Nyt ei tarvitse jännittää, että se olisi esteenä puhumaan oppimiselle. :)

Lukuunottamatta näitä vastoinkäymisiä meille kuuluu ihan hyvää ( - hitsi, unohdin valittaa imetyksen epäonnistumisesta, mutta ehkä sivuan sitäkin aihetta joskus tulevaisuudessa). J on rauhallinen poika. Hän syö hyvin ja kasvaa komeasti. Syntyessään painoa oli vajaa 2900g ja nyt kolmen kuukauden iässä paino on jo hienosti 6,6kg! Kyllä sitä korvikkeella kasvaa ;)

Yöt meillä nukutaan lähes poikkeuksetta tällä kaavalla:
-nukkumaan noin klo 21-22
-eka herätys noin klo 3, syödään noin 30min, jonka jälkeen nukahdetaan uudestaan
-toka herätys noin klo 5-6, syödään noin 30min, jonka jälkeen nukahdetaan uudestaan
-ähellystä noin klo 7-8 ja sitten noustaan. Ähellyksen aikaan J:llä ei aina ole edes nälkä, usein pelkkä valojen päälle laitto riittää hiljentämään pojan.

Päivisin  me laulellaan ja lorutellaan keskenämme. Katotaan telkkaria yhdessä sängyllä (usein J katsoo siis minua) ja käydään koirien kanssa lenkillä joko kantoliinassa tai vaunuilla. Tehdään kotihommia. J makoilee leikkimatollaan tai sitterissä. Tällä hetkellä meillä on ilmeisesti menossa vaihe, jossa äiti ei saa poistua J:n näkökentästä ollenkaan. Nytkin poika torkahtelee manducassa ja heräilee aina toisinaan tarkistamaan onhan äiti vielä lähellä (heh;)). Me käydään J:n kanssa myös kyläilemässä paljon ja meillä käy vieraita myös toisinaan. Tykätään silloin tällöin shoppailla (taino, minä tykkään sitä vähemmän mitä painavammaksi J kasvaa, koska turvakaukalo alkaa olla hankala kantaa). Harrastetaan myös vauva- ja perhekerhoja silloin kun niihin ehditään ilman kiirettä ja stressiä. Vauvauinti aloitetaan tammikuussa, ollaan jo ilmoittauduttu kurssille! :) Äidin harrastukset ovat saaneet jäädä tauolle ja se onkin ihan ok nyt toistaiseksi.

Koirat ovat ottaneet uuden perheenjäsenen vastaan yllättävän luontevasti. Nuo meidän tytöt (puhun siis usein koiristamme yleisnimityksellä tytöt) rauhoittuivat tosi paljon ollessaan sen viikon hoidossa kun olimme vielä pojan kanssa sairaalassa. Kun tulimme kotiin tuntui, etteivät ne ole samat koirat enää ollenkaan :D Veikkaan, että niillä taisi vain olla meitä ikävä. Pikkuhiljaa ne ovat alkaneet taas olla omia itsejään, ilman sitä ylimääräistä touhottamista ja hössöttämistä. Koirat ovat joutuneet luopumaan paikoistaan sängyssä meidän välissämme, koska kyllästyin siihen koirankarvan määrään ja tukkoiseen nenään aamuisin. Ne ovat hyväksyneet senkin hienosti, vaikka toisinaan hyppäävät vanhasta tottumuksesta sängylle. :) Koirat ovat joutuneet myös luopumaan lyhyistä pissalenkeistä. Onneksi meillä on takapiha, jonne ne pääsevät tarpeilleen aina aikaisin aamusta ja myöhään illalla kun ei pojan kanssa raaski enää koiria lähteä käyttämään. Yleensä käymme päivisin pidemmällä lenkillä poika liinassa tai vaunuissa. Silloin tällöin saatan vielä illalla lähteä koirien kanssa lyhyemmälle lenkille kun mies katsoo poikaa kotona.

Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: yleensä pojan hoitovastuu on ympäri vuorokauden minulla. Herätän miehen yleensä yhdelle syötölle yössä (J syö korviketta pullosta) ja iltaisin kun mies on tullut töistä hän tekee meille ruokaa, käy kaupassa ja syöttää pyytäessäni pojan. Joskus toivon, että mies osallistuisi enemmän, mutta toisaalta tämä on ainakin näin yksilapsisessa perheessä ihan toimiva ratkaisu. Mies kuitenkin käy töissä päivisin, joten hänen pitää siellä jaksaa.

Voisin vielä vähän listailla mitä J nyt kolmekuisena osaa ja mitä pitää vielä harjoitella:
-J osaa jokeltaa ja höpötellä leluilleen ja hänen seurassaan oleville ihmisille
-J tietää mitkä kädet ovat ja osaa viedä ne suuhunsa
-J nappaa silloin tällöin tuurilla lelusta kiinni, mutta sitä pitää vielä harjoitella
-J hymyilee leveästi hänelle hymyileville ihmisille ja leluille
-J naurahtaa joskus, mutta ei vielä äidin mielestä tarpeeksi usein (lue: ei naurahda äidille vaan kaikille muille!)
-J kannattelee päätään sylissä hienosti ja nokkii sylissä harvoin
-J ei malta olla mahallaan juuri ollenkaan, pinna palaa lähes heti
-J kääntyy selällään ollessaan akselinsa ympäri, sekä kyljelleen, muttei vielä mahalleen
-J osoittaa ikävystymistä ja turhautumista kiitettävästi valittamalla (lue: saa tahtonsa läpi helposti)
-J viihtyy sylissä ja ei viihdy yksinään
-J on kiukkuinen ainostaan väsyneenä tai nälkäisenä, märkä vaippa ei oikeastaan haittaa ollenkaan

Kysykää jos unohdin jotain oleellista meidän kuulumisista ja laittakaa kommenttia tulemaan mitä mielen päällä on. :)